Vain taivas rajana – Marketplace ja SkyDrive

Viikonlopun auringonpaisteessa alkoi tuntua kesältä, mistä onkin mukava polkaista käyntiin huhtikuun ja samalla Mobiilikeijun viimeinen viikko!

Iloisissa tunnelmissa saan tänään myös julkistaa Lumia 800 -kilpailun toisen voittajan, joka perusteli vakuuttavasti sen miksi juuri hänen tulisi saada uusi Lumia. Onneksi olkoon Eveliina! Eveliina osallistui kilpailuun 18.4. kello 19.45 ja vakuutti Mobiilikeijun perinpohjaisilla sekä hurjan hauskoilla perusteluillaan, joiden innoituksena toimivat kirjaimet L, U, M,  I ja A. Nyt hän voi siis heittää hyvästit sinitarralla korjaillulle simpukkapuhelimelleen! :)

Moni teistä tiedusteli ensimmäisen viikon kysymyksissään Windows Phonelle saatavista sovelluksista, joista esittelinkin omia suosikkejani perjantain postauksessa. Marketplace on kauppapaikka, josta voit ostaa ja ladata sovelluksia, pelejä, leffoja, TV-ohjelmia ja podcasteja puhelimeesi. Marketplace löytyy jokaisesta Windows Phone -puhelimesta ja siihen pääset tutustumaan myös selaimella.

Marketplacessa on tällä hetkellä yli 80 000 sovellusta ja määrä kasvaa koko ajan. Esittelen teille vielä tällä viikolla omassa postauksessaan yhden viime viikonloppuna julkistetun uunituoreen sovelluksen, josta löytyy iloa ainakin minulle innokkaana lehtileikkeiden sekä erityisesti reseptien keräilijänä..!

Marketplacen 80 000 sovelluksen valikoiman selailu käy puhelimella kätevästi ja sovelluksen asentaminen onnistuu parilla selkeällä painalluksella ilman lisäohjelmia tai -piuhoja. Vain oma uteliaisuus ja seikkailunhalu on siis rajana oman puhelimen toimintojen tuunaamisessa!

Lumiassa itsessään on 16 gigabittiä muistia, jonka lisäksi Windows Live -tunnusten kautta Lumian omistajilla on käytettävissä 25 gigabittiä ilmaista tallennustilaa SkyDrivessa. SkyDriveen saat esimerkiksi Lumian tallentamaan automaattisesti varmuuskopiot puhelimellasi otetuista kuvista. Samalla myös kuvien siirto hoituu langattomasti ilman ylimääräisiä napinpainalluksia, mikä on erinomaisen kätevää!

Käytän SkyDrivea myös valokuvien ja tiedostojen jakamiseen. Siirrän SkyDriveen varmuuskopioita tärkeistä tiedostoista, joihin haluan päästä käsiksi riippumatta siitä millä tietokoneella tai puhelimella haluan ne avata. Windows Phonessahan on Office 2010, joten pääset selailemaan ja muokkaamaan kaikkia Office-dokumentteja myös puhelimen kautta. Toimisto kulkee siis kätevästi mukana. :)

SkyDriveen pääset tutustumaan lisää selaimen kautta täältä ja puhelimeen ladattava sovellus löytyy täältä.

Lumia 800 -kilpailu on päättynyt, kiitos kaikille osallistujille!

About these ads

341 ajatusta: “Vain taivas rajana – Marketplace ja SkyDrive

  1. Voivoi aivan liian paljon valittavaa!

    Mutta yks mikä hyppäsi silmään oli Mirror! Mulle olisi aivan ehdoton, nimittäin en ole kauhean laukkuihmisiä eikä mitään pientä peiliä ole mahdollista kantaa mukana ja aivan liian monta kertaa olen yrittänyt kadulla jonkun ikkunan kautta laittaa mm. hiuksiani kuriin juuri ennen jotain tärkeää h-hetkeä. Niin ja peili, sitähän me kaikki naiset tarvitsemme. Kaiken muun voi vielä netin kautta etsiä mutta peiliä ei ole tullut vastaan! :-)

  2. voi jösses mitä kaikkea nykyään voi puhelimella tehä…:)on tuo lumia vähän eri luokkaa kuin vanha nokiani joka nykyään soitettaessa särisee korvaan niin ettei taho kuulla mitään…on musiikkia ja facebookiin pääsee kätevästi ja mitä ihmettä vielä.tuommosenko sais niin joutuis ehkä vähän aikaa ihmetellä että mitä tästä KAIKKEA löytyy…:)olis se makee peli:)

  3. Hei!
    Osallistun arvontaan, jotta viimeinkin nykyinen Nokiani päivittyisi 2000-luvun meininkiin…ilmeisesti tällaiselle “jyyrällekin” Lumian käyttäminen voisi onnistua ;-)

  4. oi voi, nokia navigointi olisi minun sovellutukseni, olen aina hukassa :( joku voisi ohjata minut oikeaan paikkaan ilman kiertoteitä!

  5. “Mikä on sen lopullisen helpotuksen paikka” TOILET FINDER! Oikeesti kuin usein on hirvee pissahätä ja ei tosiaankaan wc:tä näköpiirissä (kuuluu ainakin mun jokapäiväsiin ongelmiin)! Tämän sovelluksen toimivuuden mää haluan nähdä, mutta nyt täytyy lähtee ettii lähintä veskiä…

  6. Äh, ihan liikaa valinnanvaraa! No mutta päädyinpä valitsemaan perus Youtuben, omassa puhelimessa ei oikein se toimi.. Päivittäin selailen tilaamieni videokanavien tekeleitä ja joskus olisi vaikkapa reissun päällä mahti nauraa hassuille videoille! Nykyinen puhelin kun siis on “varapuhelin” entisen hajottua juurikin reissussa ja pelkään pahoin, että tuo vanha ja huonosti toimiva jää pian pelkäksi puhelimeksi, ilman vara-liitettä. :D

  7. Hei vielä kerran!
    Red Arrows – se olisi minun appsini! Mieti – vain taivas rajana, olisipa ihan missä tahansa, kotona lajittelemassa pyykkiä, töissä ryytymässä turhassa paverissa, puutarhassa … mielettömiä koneita ja mielettömiä esityksiä – hui!! Ja mä olen ne nähnyt livenäkin ….

    • Vautsi, en ollut kuullutkaa Red Arrowsista, näyttää hienolta! Täytyy tutustua, kiitos vinkistä!

  8. Vain taivas rajana! Tämä rouva oli kuin pieni Liisa ihmemaassa. Miten puhelimella voi ylipäänsä tehdä niin monia asioita. Mieletöntä. Mulle aukes ihan uusi maailma! Minulla aina ollut mummomallin puhelin, millä vain soitan ja tekstaan. Nyt kun kävin tuolla sivustolla ja tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla mitä kaikkea oikeasti puhelimella voikaan tehdä niin olen aivan lääpälläni tähän lumiaan. Pakko saada! Ihan pakko! Oma vanha antiikin aikainen läppärinikin vetelee viimeisiä ja raksuttaa minuutteja ennen uudelle sivulle siirtymistä että tarttis tehdä oikeesti jotain. Enhän tarttis enää muuta ku tuollaisen ihmevekottimen eli Lumian! Wau! On jotain mistä uneksia!

    MotherCare sovellus olisi hurjan ajankohtainen. Laskettu aikani on lokakuussa. Tästä kokisin niin suurta iloa! Uskomatonta sekin että tällainen sovellus kehitetty meille naisille! Raskauden jälkeen paneutuisin kuvasovelluksiin ikuistaen tärkeitä hetkiä ja urheilusovellukset olis aika pop jotta pysyn kunnossa huolehtiakseni katraastani! Nämä päälliimmäisinä mielessä, eikä yhtään vähättelemään muitakaan mielenkiintoisia sovelluksia. Kyllä tekniikka on ihmeellistä.

    En usko alkuunkaan että voitan kun osallistujiakin on niin paljon ja arpaonneni on aina ollut jotain ihan muuta, mutta sain tästä uuden päiväuneni!

    • Mahtavaa Ilona, kiitos ilahduttavasta kommentistasi! :) Tämä älypuhelinten maailma on kyllä täysin mullistanut minunkin arkeni. Toivon sinulla onnea kilpailuun ja erityisesti mukavaa odotusaikaa! :)

      • Kiitos! Useamman kerran odottajana olo on ihanan rento. Osaa iloita. Hassua kyllä, kun eksyin tänne sun kivaan blogiin kalastajavaimo-blogin kautta niin tajuan kuinka mullistava tuo älypuhelin olisi minunkin arjessani. Monia asioita voisi tehdä helpommin. Sitä voi hyödyntää arkielämässä niin sadoilla eritavoilla. Upeaa! On vain tyytynyt siihen mitä on ollut eikä ole jaksanut paneutua siihen mitä kaikkea on oikeasti tarjolla ja hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Kotiäitiys on kait vieny mua ihan mennessään ja olen jääny tekniikassa ihan jälkeen. Sinun blogi sai tällaisen aloittelijankin kiinnostumaan asiasta!

  9. Olen vasta aloittanut hölkkäämisen ja tällaiselta vesijumppaajalta se on vaatinut valtavasti itsekuria. Paras sovellus minulle juuri tällä hetkellä olisikin Run The Map, koska sen avulla voisin seurata omaa kehittymistäni. Näkisin juoksemani matkan, kuluneen ajan yms.

    Nyt olen joutunut hölkkäämään aina samaa reittiä, jotta näkisin jaksanko juosta pidempään kuin edellisellä kerralla :D Sovellus antaisi mahdollisuuden hölkkäillä eri ympäristöissä ja silti tietäisin onko matka pidentynyt.

  10. HostingFinlandFlag
    Developed by prabhjot singh bakshi

    Sovelluksen tarkoitus on seuraava:

    Juhlistaa Suomen itsenäisyyttä nostamalla Suomen lippu salkoon.
    Tämä on juuri tänä aikana erittäin tarpeellinen sovellus, kun Suomessa alkavat jääkiekon MM-kisat ja Suomen lippua nostetaan salkoon ihan alvariinsa! P.S. Näin toivotaan tapahtuvan myös välierissä ja finaalissa!

    Sovelluksen kuvaus:

    Finland’s Independence Day is a national public holiday held on 6 December to celebrate Finland’s declaration of independencefrom the Russian Empire. The movement for Finland’s Independence started after the revolutions in Russia, caused by the disturbances from the defeats of the First World War. This gave an opportunity for Finland to withdraw from Russia. After several disagreements between the non-socialists and the social-democrats about the matter of who should have the power in Finland, the parliament, led by Pehr Evind Syinhufyud, finally declared Finland as an independent state, on 6 December 1917. Through this apps lets celebrate the spirit of Freedom.

    Yksinkertaisen kaunis idea, Suomen lippu salkoon!

    • Kätevää, samoin kuin Huuto.netin sovellus myös! Tosin olisiko shoppailu liiankin helppoa näiden avulla..? ;)

  11. Sport Tracker! Olen kova tyttö juoksemaan mutta onneton tunari sykelaitteiden kanssa. Ne on vaan niin sekavia käyttää. Koska juoksen paljon, tulee myös usein erilaista kremppaa ja on treffattava fysioterapeuttia. Joka kerta hän kysyy, kuinka paljon juokset viikossa? No, eihän mulla ole hajuakaan kun sykemittarin ja sensorin yhteistyö on niin syvältä. Kerran olin lenkillä ystävän kanssa, jolla oli Sport Tracker käytössä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sieltä fysioterauttinikin saisi helposti tiedot, miten paljon sitä lenkkarin pohjaa on kulutettu. Menin onneton vielä hukkaamaan sen viheliäisen sensorini. Harmittaa, vaikka ei juttuun tultukaan.

  12. Olemme kaikki oman onnemme seppiä, mutta vain rikkaat myöntävät sen.

  13. Voi miten paljon tarpeellisia sovelluksia! Talouden seurantaan, ostoslistojen tekoon, polttoaineen kulutuksen seurantaan, liikunnan tukemiseen jnejne. MUTTA valitsisinn silti NASA Image of the Day. Ihan vaan siksi, että muistaisin päivittäin irrottaa ajatukset arjen karusellista ja ihmetellä mahtavaa maailmankaikkeutta :)

  14. zMEye olisi minulle kuin tehty! Pystyy katsomaan mitä kodille kuuluu, olipa sitten itse missä päin tahansa maailmaa matkaamassa. Ei tarvi aina vaivata kavereita/tuttuja “talovahdeiksi”. Ja voi itse olla rauhallisin mielin reissussa. : )

  15. Tekisin melkein ihan mitä vaan, että saisin itselleni Lumian ja siihen skypen. Poikaystäväni opiskelee Jenkeissä ja itse en voi sinne muuttaa omien opiskelujeni vuoksi. Puhelinlaskumme ovat suoraan sanottuna hirvittäviä! Käytämme nyt jo skypeä niin paljon kuin pystymme, mutta molempien opiskelut ja työt hankaloittavt sitä. Olisi siis todellinen helpotus jos voisin aina soittaa poikaystävälleni silloin kun haluan emmekä joutuisi siitä vararikkoon :)

  16. Skypen ottaisin puhelimeeni. Sillä saa ystäviin, perheenjäseniin ja muihin yhteyden nopeasti edullisesti, vaikka olisivat toisella puolella maapalloa. Tietysti lähempänäkin olevien kanssa on mukava jutella äänellä ja kuvalla yhtäaikaa. Mummulle myös skype, niin saa lähetettyä kivasti terveiset ja jos ei ihan, niin melkein se on kuin käväisisi kylässä.

  17. Suorituksen
    Parantaminen
    Onnistuu
    Rennommin
    Tällä
    Sujuvasti
    Treenin
    Rankkuuden
    Arvioivalla
    Calorikulutuksenkin
    Kertovalla
    Ehdottoman
    Rakkaalla

    SPORTS TRACKERILLA

    • Teillä on selkeästi todella tärkeä suhde Sports Trackerin kanssa, respect ja kiitos hauskasta kommentista! :)

  18. Spotify on niin paras. Ei tarvi enää latailla biiseja ja poistella, ku ne ei enää innosta. En tuu enää toimeen ilman sitä ja muutaman kerran,ko yhteydet on tökkiny ja musa jääny kuulematta, on meinannu AHISTAAAAA

  19. paljonhan noita hyödyllisiä sovelluksia olisi, mutta ehkä huikein on GlowStick! Sytkäreiden heiluttelu keikoilla on jo hieman oldschool (ja järkkärärwiden vihat päälleantava), lumia kouraan ja valotikkubileet käyntiin!:D

  20. Kaikkea kivaa ja tarpeellistakin löytyi tuolta sivustolta mm. sanakirjoja, musiikki- ja kuntoilujuttuja, mitkä kaikki tulisi tarpeeseen. Vaan yksi asia tällä hetkellä on ylitse muiden. Se on nimittäin vauva, tai siis sen toive.

    Jo jonkin aikaa yrittäneenä tuo Ovulation Calculator olisi oiva apu meille, kun yritämme aina kalenterista käsin laskea ne “tärppipäivät” ja monesti kuulee meidän suusta, että “oliko se paras päivä huomenna vai viikonloppuna?”, “laskin päivät viimeksi väärin, paras aika olikin perjantaista lauantaihin, eikä keskiviikosta torstaihin”. Kuulostaa varmaan epätoivoiselta, mutta minkäs teet kun vauvakuume jyllää ja hormoonit hyrrää ;)

    Olisi helppoa kun tuo sovellus tekisi meille aina valmiiksi seuraavan kuukauden ohjelman :D

  21. Kahlasin ensin lasten osion läpi ja luulin, että sieltä olisi löytynyt se mitä varmaan eniten tarvitsisin mutta ei.

    Tulin lopulta siihen tulokseen, että tarpeellisin olisi Youtuben-sovellus. Neljän alle kouluikäisen lapsen äitinä tuosta sovelluksesta olisi apua esim lääkärireissuilla odotusaulassa jumittaessa, junamatkoilla jne.

  22. Onpa vaikea kysymys lopulta, mutta ehkä kaikista tärkein vakiosovellusten lisäksi olisi SportsTracker, joka ei käytössä kulu. Liikun paljon ihan metsässä (teiden ja polkujen ulkopuolella siis), joten on hauska katsoa jälkeenpäin, missä sitä tuli taas oikein pyörittyä.

    Koitin etsiä, olisiko jossakin sovelluksessa jo semmoinen tekstiviestien tagitystoiminto eli tärkeät viestit voisi vaivatta merkitä tallennettavaksi erikseen määritellylle jemmalistalle. Tätähän ei tässä varsinaisesti kysytty, mutta sellaista kaipaisin :)

  23. WhatsApp on tuttu tapaus jo viimeisen vuoden ajalta ja ehdottomasti yksi parhaista sovelluksista. Kuvia tulee läheteltyä entistä enemmän kavereille, koska lähettäminen tapahtuu internetin välityksellä ja vieläpä “ilmaiseksi”.

    Ja jos (tai kun ;) voitan kyseisen puhelimen, kuvien laatu paranee uuden, ilot ja surut jaetaan entistä kirkkaammin, selvemmin ja edelleen ilmaiseksi.

  24. LUMIA haaveissa vain oot mun <3

    Olisi niin ihana saada uusi LUMIA itselleni, paljon mahtavia sovelluksia joita voisi ladata. Asiaa tutkittuani, ensimmäiseksi silmiini osui SPORTS TRACKER, sopiva sovellus minulle. Sillä saisi varmasti uutta innostusta urheiluun, juoksukärpäseen puraisemalle. Sitten myös tietenkin SPOTIFY olisi myös aivan ehdoton ;)

    Oikein ihanaa & aurinkoista vappua sinulle :)

  25. Moi keijukainen! :)
    Kiitos hyödyllisestä blogista! Kuten monet jo edellä ovat panneet merkille, Marketplacesta löytyy lukematon määrä mahtavia sovelluksia. Kaikista kikkailuista innostuneena kääntyisin kuitenkin perinteisen Bookviserin puoleen. Tänä tekniikan aikakautena, kun kaikki tieto on saatavissa kompaktissa koossa parilla klikkauksella, korostaisin edelleen kuitenkin kirjojen lukemisen tärkeyttä, se sivistää ja kehittää ihan eri tavalla kuin Wikipedian selailu:) Ja mikä olisi parempi tapa innostaa uutta sukupolvea lukemaan kuin tarjota kirjallisuuden klassikot digitaalisessa muodossa, mökkireissuillakin olisi mukava lueskella omasta Lumiasta Humisevaa harjua sateen ropistessa kattoon:)

    Vaikka kilpailuun osallistunkin ja Lumiaa ihailen yli kaiken (mikä design!) en kuitenkaan sorru yltiöpäiseen mielistelyyn ja haluaisin antaa tässä yhteydessä rakentavaa kritiikkiä: Marketplacen Suomi-sivut ovat mielestäni välillä harmittavan alkeelliset ja tuntuvat puolivalmiilta (mielestäni WindowsPhonen logonkin suunnittelu on epäonnistunut), ehkäpä asiaan vaikuttaa mm. sovellusten järkyttävän ontuvat käännökset. Jotenkin tuntuu siltä, että Nokian ja Microsoftin kaltaisten yritysten ollessa kyseessä olisi voitu käyttää muutakin kuin halvinta käännöstyökalua (ks. esim. Cool Cameran käännös). Ymmärrän, että useimmat sovellukset ovat alun perin englannin kielellä mutta jos käännöstyötä ei viitsitä tehdä kunnolla, mieluummin lukisin sitten alkuperäistä englanninkielistä kuvausta. Miettisin myös Sovellus-osion kategorioita uudelleen, ne ovat välillä epäselviä, niissä on päällekkäisyyksiä ja huomaa, että ne on myös käännetty suoraan englannin kielestä sen enempää miettimättä. Tämä siis kaikella ystävällisyydellä, sillä olen kautta vuosien pysynyt uskollisena Nokian käyttäjänä ja haluan sen menestyvän, sen vuoksi ihan pisti harmittamaan nuo Marketplacen sivut! Halusin vain kantaa korteni kekoon palvelun kehittämiseksi:)
    Aurinkoista kesän odotusta, toivottavasti onni potkii minua kilpailussa, haluaisin nimittäin jo päivittää nokialaiseni (joka vuosikausien uskollisuuden jälkeen on alkanut sammuilla ilman syytä) ja olisi ihanaa saada opiskelijan arkeen pilkahdus luksusta! :)

    • Heippa Emma!

      Bookviser kuulostaa erittäin hyvältä ja hyödylliseltä applikaatiota, täytyy ladata se itsellekin! :)

      Kiva että jätit myös rakentavaa palautetta, kiitos siitä! :) Olen välittänyt viestisi nyt eteenpäin ja toivotaan että sitä pystytään huomioimaan jatkossa palvelun kehittämiseksi!

      Oikein aurinkoista kesää myös sinulle ja onnea kilpailuun!

  26. Minulle täydellinen sovellus Marketplacesta olisi Translator! Olen lukiota käyvä tyttö, eikä kielipääni ole kaikista paras. En todellakaan jaksa kantaa painavia sanakirjoja mukanani koulussa, jotta voisin tarkistaa jonkin sanan silloin tällöin. Translator auttaisi minua kehittämään kielitaitojani, sekä estäisi niska- ja hartiaseudun jumahtamisen, kun koulureppu ei painaisi enää niin paljoa!

  27. Mulle tärkein sovellus on ehdottomasti facebook.

    Viestejä ei ole, puheaikaa ei ole paljoa ja kesäksi menen töihin erille paikkakunnalle ja tosiaan olisi ihan kiva pitää yhteyttä kihlattuun joka jää kotivahdiksi. Tosiaan kun mummolaan menen kahdeksi kuukaudeksi ja vanhoja ihmisiä kun ovat niin tietokonettahan ei ole. Minäkään en mukaan saa ottaa meidän perheen konetta kun sitten muut olisi ilman.

    Koko kesä ilman yhteydenpitoa omaan rakkaaseen on yhtä kuin kamala kesäloma :(

  28. Gps, spotify, peili ja translator jahyvä kamera. Vanha phelimeni on jo ihan finaalissa

  29. Parhaat ja tarpeellisimmat ovat Spotify ja SportsTracker, voi kuunnella musiikkia samalla kun treenaa ja treenitkin tallentuvat kätevästi matkoineen yms.!

  30. Ehdottomasti Skype! isosisko asuu tällä hetkellä Kiinassa ja pöytäkoneella heille skypetän mutta ois kiva kun käy vaikka omilla vanhemmilla jotka ovat kohta 7 kymppisiä että hekin voisi joskus jutella vanhimman tyttären kans.Yhteyttä haluaisin myös pitään murrosikäiseen kummityttööni.Toinen kiva ois tuo spotify, tulee niin harvon enää kuunneltua musaa, ois niin ihana joskus rentoutua ja kuunnella hyvää musaa ihan rauhasa!

  31. Hello!

    Mä mietin tossa, että kun palkinto on näin hyvä ja tarpeellinen, himoittava ja haluttava, niin täytyy vastata viisaasti ja ymmärryksellä, kaikella sillä tiedolla ja taidolla, joka on kertynyt vuosien varrella. Mukaan vielä rutkasti onnea ja kolahdusta kohdalle, niin siinä se on.
    Selailin MarketPlacen sovellusvalikoimaa Lumialle ja onhan niitä todella loppuelämää varten tuhansittain kertynyt. Suuri osa on päältäpäin tuntemattomia, mutta henkilökohtaisesti tutuin jo käytössä oleva on kyllä monien muidenkin valitsema ruotsalainen Spotify. Arvioisin, että melkoinen osa junissa, busseissa ja ratikoissa kuulokkeet päässä istuvista henkilöistä kuuntelee musaa Spotifyn kautta. Se on menestystarina ja mielestäni seuraa hyvin aikaansa ja soittolistoineen ja hyvine biisivalikoimineen on really varteenotettava musiikkipalvelu. Tietty Nokialla on oma vastaava palvelu, mutta Spotify on niin kätevä. Tämä kilpailu on ollut erittäin suosittu ja uskon, että se vaikuttaa, kun saa kertoa ja jakaa oman mielipiteensä public. Täytyy sanoa, että valinta on varmasti kimurantti, mutta luulenpa, että näitä vastauksia on loppujen lopuksi kiva lukea. Mahtavaa kevään jatkoa ja tulevaa kesää :) Ai niin, haluaisin valkoisen Lumian, jos sitä ei ole vaihtoehtona, niin sitten pinkki tai syaani. Aurinkoista Vappua! D

    • Helou Dan, kiitos kommentistasi! Olet oikeassa, vastausten lukeminen on kivaa vaikkakin se tekee valinnasta vielä vaikeamman. Onnea kilpailuun ja kiitos samoin, oikein aurinkoista vappua ja kesää! :)

  32. Alkaessani sovelluksia selaamaan, mietin et miten näistä nyt löytää sen omimman, mutta ILMAISIA sovelluksia selatessa se pomppasi silmiini: WIKIPEDIA!!

    Nyt ehkä kaikki jäi suu auki, et mitä nyt tolla tekee? Mut mä kerron:
    Mun 9v.pojalla on semanttis-pragmaattinen dysfasia, johon liittyy voimakkaasti asperger-piirteitä, joten tiedonjano on sammumaton. Minulla ei todellakaan ole kaikkea nippelitietoa pääkopassa ja kun kuljemme kesälomareissussa, vkolopun vietossa tms. niin minulla täytyisi olla vähintään tietosanakirja,MitäMissäMilloin ja Kuka on kukin laukussa. Poika oppi 5v. lukemaan ja wikipedia ollut aina hänen sydäntä lähellä. Voitte kysyä, milloin Tarja Halonen on syntynyt tai Tauno Palo kuollut. Vastaukset tulee kuin apteekin hyllyltä :D
    Olisi kiva voida tyydyttää tiedonhalu myös reissussa ja etsiä vastaukset kysymyksiin heti eikä kotiin päästyämme.

    Aurinkoista sunnuntaita :)

    • Wikipedia on kyllä kännykässä aikamoinen kaveri auttamaan vaikeampiinkin kysymyksiin vastaamisessa!

      Kiitos ja aurinkoista vappua sinulle! :)

  33. Groeten!

    No jopas, tässähän hurahti jo reilu tunti, kun jäin noita Marketplacen hienouksia selailemaan :) Kaikkea löytyy, todellakin!

    TÄYDELLINEN sovellus minulle olisi “Jump Into Dutch” -hollannin kielikurssi. Olen tässä vähän salaa koittanut opetella hollantia yllättääkseni hyvän hollantilaisen ystäväni. Tällä hetkellä kielitaitoni herättää kuitenkin lähinnä hysteerisiä naurukohtauksia, joten pieni apu lienisi paikallaan. “Jump Into Dutch” päästäisi hollantilaiset naurun aiheuttamasta tukehtumisvaarasta ja minut jatkuvasta nolojen tilanteiden nainen -imagosta :)

    Met vriendelijke groet, Iiris

    P.s. Pisteet muuten Lumian nimestä! Se on kaunis, helppo lausua ja tuo tosi kivasti mieleen niin suomalaisen lumen kuin esim ranskaksi valon (lumière). Kerrassaan tyylikästä!

    • Moi Iiris,

      Kiitos kommentistasi, kyllä tuohon Marketplaceen saa kieltämättä aikaa hurahtamaan helposti! :) Olen samaa mieltä tuosta Lumian nimestä, se osuu aika kivasti yksiin laitteen tyylikkyyden kanssa.

  34. Voi en osaa edes kuvitella mitä kaikkea mahtista tollasella puhelimella voiskaan tehä :)
    Nuista sovelluksista tottakai ehdoton olis spofity, koska minulla maatalousyrittäjänä ei kauheesti oo aikaa kuunnella musiikkia ihan vaan kuuntelemalla, niin sen vois tehä työn lomassa :D
    Hyödylliseksi itelle olis myös hyvä sää palvelu, etenkin kesällä rehunteon aikaan olis hienoa kun ei aina tarvis ehtiä istua koneelle kattomaan sataako vai paistaako, ja ois kunnon kalenteri ja ja…
    Ja ystäviin ja tuttuihin ois niin mahtista pitää yhteyttä Lumialla, mun neljä vuotta vanha nokialainen joutais kyllä jo eläkkeelle..

  35. Ehdottomasti paras sovellus meille olisi spotify. Pieni tyttäreni (10kk) tykkää jammailla jo kovasti ja rauhoittuukin usein kuullessaan musiikkia. Olisi upeaa kun olisi puhelin jolla voi paikassa kuin paikassa laittaa biisin soimaan ja saada aurinkoinen hymy taas prinsessani naamalle :) Itse tykkään kävellessä ja lenkkeillessä kuunnella musiikkia, mutta viimeaikoina se ei ole onnistunut koska oma mp3 meni rikki, rakkaan koiramme toimesta.

    Toinen erittäin hyvä sovellus minulle olisi tuo kuvanmuokkausohjelma, koska otan paljon kuvia, joita laitan blogiini niin saisin ne puhelimessa suoraan muokata, eikä aina tarvi siirtää koneelle ja siellä muokata.

    Olisin niiiiin onnellinen jos uusi Lumia puhelin löytäisi kotinsa meidän perheeseemme.

  36. Hei Elina!

    Tahtoisin Lumian,
    se hieno on.
    Tahtoisin valkoisen.
    Tahdon käyttää
    sitä ja oppia lisääkin.
    Spotify kuningas on,
    maassa Ruotsinkin.
    Sillä voi paljon,
    saa iloa elämään
    korvien kautta
    voi kuulla koko maailmaa.
    Sillä on paljon sanottavaa
    kielellä musiikin.
    Haluan liittyä joukkoon
    tyytyväisten.

    Lumi on sulanut,
    mutta Lumia is going strong!
    Nokia will be rising!
    Hyvä Suomi ja hyvä Spotifyn hemmot!
    Mahtavaa kesää kaikille!

  37. No jopas siellä marketplacessa olo oli kuin lapsena karkkikaupassa :)

    Itselleni ehdottomasti hyödyllisimpiä olivat erilaiset “kalorilaskurit”. Diabeteksen ja parin allergian vuoksi esim. ravintoloissa ja matkalla ruokailut helpottuisivat, kun voi suoraa tarkistaa itselle uusien tuttavuuksien ravintosisällön. Nykyään kirjailen uusia tuttavuuksia vihkoon ja tarkistan kotona netistä sokerit yms uusista ruoka-aineista :)

    -Kirsi

  38. Mahtava sovellus olisi Berlin Guide ja tässäpä pieni runo perusteluksi

    Minne käännyn, minne kuljen
    Avukseni tarviin puhelimen uuden
    Jotta perille löytää nyt saisin,
    Lumiaa siihen tarvita voisin
    Osoite oikea mulle nyt näytä,
    Etten puhelinta turhaan käytä!
    Ohjeita seuraan samalla kun kävelen,
    Korvissani kuulen onnen sävelen
    Perille löysin apunani Lumia,
    Eikä nää olleet alkuunkaan unia!
    Oi, Kuinka Lumian mulle nyt saisin,
    Pienen runon tehdä taas taisin

    • Mahtava oivallus, en ollut edes itse vielä löytänyt matkaopas-sovellusten pariin. Täytyy tsekata tuo heti, sillä meillä on Berliinin matka suunnitteilla. Kiitos vinkistä! ;)

  39. Nasty Drinks olisi minua tällä hetkellä eniten kiinnostava app, vaikken olekaan mikään alkoholin suurkuluttaja, sillä vatsani ei siedä juuri mitään.

    Sain ylppärilahjaksi ystävältäni shakerin ja synttärilahjaksi toisilta ystäviltäni erilaisia drinkkilaseja. Tarkoituksena onkin ollut pitää nyt jonkinlainen ladies night hyvien drinksujen merkeissä, ja tuo app varmasti auttaisi, sillä minulla ei ole mitään tietoja minkään drinkkien tekemisestä! Sieltä voisi löytyä myös hyviä alkoholittomia drinkkejä ( myös pikkusiskon synttäreitä silmällä pitäen) ja koska appsiin voi tallentaa lempidrinkkinsä, löytyisivät ne taas ilman turhaa pläräystä sieltä seuraavalla kerralla + alkoon ja kauppaan lähtiessä ei tarvitsisi ottaa paperisia listoja mukaan, kun drinkkeihin tarvittavat ainesosat voisi katsoa suoraan sovelluksesta :)

  40. SLLLUURPPS! Sushi @ Home sovellus minulle! Maistoin sushia ensimmäistä kertaa noin 1½ vuotta sitten miesystäväni kanssa ja meistä onkin sen jälkeen tullut melkoisia sushimonstereita! Olen jo pitkään halunnut kokeilla itse sushin tekemistä, sillä kaupoista löytyy jos jonkinmoista “tee-se-itse-sushi”-pakettia. Niissä on kuitenkin mielestäni niin huonot ohjeet, etten ole vielä viitsinyt yrittää..

    Tämän sovelluksen avulla, voisin vihdoin lunastaa myös miesystävälleni lupaamani (keilaushäviön panoksena olleen….) itse valmistaman aterian. Löisin hänet varmasti ällikällä omatekemällä sushilla!

  41. Mukana arvonnassa. Paras sovellus on Instagram, koska se on erinomainen kuvien jakamiseen.
    Teveiset Turusta.

    T.Mina

  42. Itselleni sovellus EasyNote olisi ehdottomasti TOP -listan 1. Kun yrität tasapainoilla liki neljäntuhannen opiskelijan ammattioppilaitoksen opiskelijahallituksen puheenjohtajana, yrität muistaa kaiken mitä pitäisi tehdä, lisäksi pitäisi kaikki muut menot muistaa, niin EasyNote olisi vastaus ongelmiin. Sovellus kun on siitä kätevä, että voin vaikka luoda jokaiselle päivälle oman lappunsa, josta voin aina pyyhkiä jo tehdyt asiat pois. Lisäksi voin helposti tarkistaa vaikkapa seuraavan päivän ohjelman, ja lisätä uusia asioita. Sovellus helpottaisi huomattavasti elämääni. Paperinen kalenteri kyllä löytyy, mutta sitä ei voi kaivaa missä vain taskustaan ja katsoa, mitä pitää tehdä, missä pitää olla, ja milloin.

    Toinen sovellus, josta olisi armottoman paljon hyötyä, niin Spotify. Bussilla kun kuljen aina koulusta kotiin, niin siinä samalla kun kirjoitat sähköposteja ja tekstiviestejä, olisi aivan mahtavaa kuunnella musiikkia.

    Tämän hetkisessä kännykässäni kun vastaavia mahdollisuuksia ei ole. Yli kaksi vuotta vanha, kulahtanut Nokia N97 Mini, jonka QWERTY -näppäimistö on teipattu kiinni. Akku kestää korkeintaan sen yhden vuorokauden, ja näyttökään ei aina toimi. Kai sitä pikkuhiljaa pitäisi uudempaan vaihtaa, ja tämä kilpailu tarjosi siihen sopivan kokeilumahdollisuuden.

    • Moi Tiia!

      EasyNote vaikuttaa hyvältä, täytyykin itse myös varmaan ladata tuo. Se on kätevä pikkumuistiinpanojen hallintaan, isommat muistiot jne. pidänkin OneNotessa tietokoneella ja puhelimessa. Ja tosiaan, Spotify on ihan paras!

      Voi harmi kisa ehti jo mennä mutta toivottavasti saat päivitettyä puhelimesi pian! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s